Tervehdys,
olen Jussi, Certified Business Coach® ja MBA.
Haluan tehdä oman osani kehittääkseni nykypäivän sekä tulevaisuuden työelämää. Tavoitteeni on edistää työhyvinvointia, tuottavuutta ja kasvua.
Olen Certified Business Coach® sekä ICF:n (ACC) ja EMCC:n (Practitioner) akreditoima coach.
Coachingin parissa olen työskennellyt vuodesta 2019 alkaen.
Yli 20 vuoden työurallani olen toiminut asiantuntijana, esihenkilönä ja johtajana, yrittäjänä aloitin vuonna 2022.
Taustani ja referenssini löydät LinkedINistä.
Mitä ja miksi coaching?
Sinä olet oman itsesi ja tilanteesi paras asiantuntija ja kehityksen mahdollistaja.
Coaching-prosessissa työskennellään coachattavan lähtökohtia ja hänen asettamiaan tavoitteita kunnioittaen ja tukien. Oppiminen ja kehitys tapahtuu oivaltamisen ja oivallusten käytäntöön viemisen kautta.
Coachingin avulla haluan auttaa yksilöitä, ryhmiä, yhteisöjä ja organisaatioita vapauttamaan kapasiteettia sekä potentiaalia hyötykäyttöön.
Toimimaan mielekkäämmin, tuottavammin ja terveellisemmin - kestävällä tavalla.
Hinnasto
Pyrin aina siihen, että palveluni sekä hintani mukautuvat asiakkaan tarpeen, tilanteen ja budjetin mukaan, joten kysy ja kerro rohkeasti tilanteestasi!
Koeajo - 0 eur |
Maksuton coaching-sessio, jossa saat käytännössä kokeilla, miten coaching toimii ja varmuuden siitä mitä arvoa se voisi sinulle tuoda. |
|
Työelämäsi kuntoon -valmennus - 2600 eur (216 eur/h) |
Coachingpaketti, joka sisältää kahdeksan (8 x 90 min = 12h) coaching sessiota, harjoitustehtävät ja materiaalit. Suositeltu kokonaiskesto 6-8 kuukautta. |
|
ASAP/Ex-tempore Coaching - 90 eur |
Yksittäinen coachingsessio, jossa työskentelemme aiheesi parissa. Tapaamme, sovimme aiheen ja tavoitteen ja katsomme mihin asti pääsemme ajan puitteissa. Varaa aika kalenteristani. |
|
Avaimet käteen - 250 eur/h |
Henkilökohtaiseen tai organisaatioon tarpeeseen räätälöitävä coaching palvelu. Mikäli kokonaisuuden kesto on yli 12 tuntia, tuntihinta on 216 eur. |
|
Mikä koeajo? |
Ilmaisen esittelyn tavoite on varmistaa, että meillä on yhteinen ymmärrys palvelusta, jota voin tarjota ja siitä mitä arvoa se sinulle voi tuottaa. |
|
Työelämäni kuntoon? |
Tarjoan yksilöllisesti räätälöitävää "Työelämäsi kuntoon" -ohjelmaa, joka tähtää henkilökohtaiseen kehittymiseen, oman työroolin löytämiseen ja kehittämiseen, kestäviin työtapoihin ja parempaan työhyvinvointiin. |
|
Täysi tyytyväisyystakuu |
Jos ostat palvelujani etkä koe saaneesi sovittua lisäarvoa, en myöskään laskuta siitä. |
|
Työskentelymuodot |
Coaching-sessiot voidaan pitää yksilö-, tiimi- tai ryhmätapaamisina, webinaareina tai workshoppeina. Olen erikoistunut yksilöcoachingiin, joten oman osaamisalueeni ulkopuolelta voimme tarvittaessa hyödyntää osaavia verkostojani ja kumppaneitani. |
|
Sivun hinnat ovat ALV 0%, eli niihin lisätään ALV 24%